SM-kisat pelattu.
21.3.2016
Suomen mestaruudet vuoden 2016 osalta jaettiin Helsingissä viikonvaihteessa. Mestaruuksia ei Kuopion suuntaan saatu, mutta sentään muutama mukava tulos, joista tässä pientä raportintapaista. Kuten ennakko kertoi, oli KuPTS:in SM-edustus tällä kertaa kvartetin Patrik Rissanen, Jouni Nousiainen, Miko Haarala ja Jyri Pulkkinen harteilla. Jokainen nelikosta hoiti alkupoolista jatkopaikan, joten kaikki olivat 64 parhaan joukossa. Patrik selvitti poolinsa kolmella voitolla ykkössijoitetun varmuudella. Jounilla kävi pikkuinen onni kun kakkossijoitettu HUT:in Harri Sassi oli jäänyt kisoista pois. Yhdellä voitolla ja yhdellä tappiolla kuitenkin jatkopaikka. Miko vastasi ehkäpä suurimmasta yllätyksestä. Ensimmäisessä pelissä viisieräisessä voitto OPT-86:n Tuomas Perkkiöstä. Lohkovoitto alkoi varmistua suoralla kolmieräisellä TIP-70:n Riku Anttilasta. Jyri pelasi myös mukiin menevästi tai paremminkin jatkoon menevästi, kun isot mukit olivat Rusan kahvilassa paremmassa käytössä. Voitto KoKa:n Sami Ruohosesta oli kelpo suoritus. Jatkopelit olivatkin vähän vaisumpaa tekemistä. Jouni sai nauttia kisajärjestäjien erikoisuudesta ja meni vapaakäynnillä suoraan 32:n joukkoon! Tie nousi pystyyn PT 75:n Pasi Valastille suoraan neljässä erässä. Toimitus ei osaa tässä vaiheessa kertoa, saatiinko Pasi puhisemaan. Patrik joutui nöyrtymään täysien seitsemän erän pelissä hieman yllättäen MBF:n nuorelle Noah Steifille. Totuuden nimissä on todettava, että nuori mies pelasi ehkäpä taitotasonsa ylärajojen yläpuolella, mutta tästä nimestä varmaan kuullaan vielä. Patella peli saattoi olla hivenen ylilatautunutta ja tietty rentous ja sitä kautta lyöntien suuntien ja voimakkuuden vaihtelu jäi hivenen vajaaksi. Mikolle arpa osoitti toisen Perkkiön, Markuksen. Vanhempi veljes oli ovelampi ja järkevällä pelillä virheitä välttäen voitti viiden erän myötä hieman räväkkyyttä ja yritystä kaivanneen Mikon. Jyrin tie kultaan katkesi LPTS:n Lari Ikoseen, joka valitettavasti on mies paikallaan kun tarvitaan Jyrin kierteistä ymmärtävää pelaajaa laudan toiselle puolelle. Nelinpelissä Jyri ja Jouni parina hävisivät odotetusti kokeneille Mika Räsäselle (TIP-70)/ Manu Karjalaiselle (Wega), mutta varmistivat jatkopaikan voitolla M.Perkkiöstä / Risto Pitkäsestä (LPTS). Jatkokaavio ei ollut kuitenkaan kovin suosiollinen parillemme, sillä vastustajapari PT 75:n Otto Tennilä ja SeSi:n Pentti Oláh oli ehkäpä pahin mahdollinen. Kolme nopeaa erää ja peli poikki. Seuramme jossitteluosastolla riittää kuitenkin puhetta, sillä parille tappiot ainoastaan Suomen mestareita ja hopeamitalisteja vastaan. Mitä olisikaan tapahtunut jos vastaan olisivat tulleet "vain" pronssia nyt voittaneet kaksikot? Patrik pelasi JPT:ssä pelaavan Petter Punnosen kanssa. Kaksi voittoa alkupoolissa takasivat pelit jatkopaperilla, jossa kyyti oli varsin kylmää Samuli Soineen (TIP-70) ja Roope Kantolan (TuKa) käsittelyssä: 3,3,1. Näihin tunnelmiin nidotaan kuptsilaisten tämän vuoden SM-kamppailut. Todettakoon vielä, että Suomen mestaruuden voitti miesten puolella viime kaudella sensaatiomaisesti ennen mitaleja tippunut Benedek "Pentti" Oláh ja naisissa MBF:n Annika Lundström. Lisää tuloksia voi opetella oheisesta linkistä. |