Ykkösjoukkue saalisti avausturnauksessa kolme pistettä.
18.9.2016
Kuten kakkosjoukkueemme, myös ykkösjoukkueemme avasi sarjakautensa eilen lauantaina kun joukkue pelasi kolme kierrosta ensimmäisessä osaturnauksessa Oulussa. Sarjanousijan taival alkoi hivenen nihkeästi. Avauskierroksen ottelussa kärkeen povailtu Oulun OPT-86:n kakkosjoukkue oli odotetun vahva ja leipoi tylyt 5-1 voittolukemat nuoren venäläisneitosen Anastasiia Burkovan johdolla. Toinen ja kolmas ottelu sujuivat jo hivenen paremmin ja pistetilikin karttui. Hangon HIK:ille koettiin harmittava 3-4 tappio, mutta tällä tuloksella saavutettiin kuitenkin yksi sarjapiste. Kolmas ottelu Vantaan TIP-70:n kakkosjoukkuetta vastaan puolestaan päättyi kuopiolaisittain paremmin samoihin lukemiin, joten kaksi pistettä lisää ja yhteensä saldoksi tuli kolme pistettä. 1. kierros: OPT-86 2 - KuPTS 5-2
Patrikille hyvä voitto Mika Sorvistosta, joka pelasi muutoin vahvan avausturnauksen. Nuori venäläinen Anastasiia Burkova oli suoraviivaisen kontri-tappopelinsä myötä juuri ennustetun vaikea vastustaja, eikä Patella ja Petellä ollut paljoakaan jakoja. 2. kierros: KuPTS - HIK 3-4
Tiukkaa vääntöä siis saatiin aikaiseksi Hangon rutinoitunutta kolmikkoa Christian Mattsson ja veljekset Penttilä vastaan, mutta suurempi pistepotti lipui valitettavasti etelän porukalle. Piste kuitenkin saatiin 3-4 tappiollakin, joten jotain sentään! Mattsson oli jälleen itse varmuus ottaen kaksi kaksarivoittoa ja myös kaksi pistettä varmistaneen dubbelivoiton Tero Penttilän kanssa. Tomi Penttilä puolestaan roikkui parhaansa mukaan niin Iivaria kuin Aleksiakin vastaan, mutta taipui kummallekin viidennessä erässä. Lisäksi Patrik hoiteli yllättävänkin selvästi Tero Penttilän. 3. kierros: TIP-70 2 - KuPTS 3-4
Lopussa kaksi pistettä seisoi! Pitkän kaavan mukaan kierteiltiin myös viimeinen ottelu Tikkurilan TIP-70:n kakkosjoukkueen kanssa, kun ratkaisu haettiin nelinpelistä. Tällä kertaa kävi paremin. Iivari ja Pate niittasivat tyylipuhtaan 0-3 voiton. Muutoin girl-power osoitti toisen kerran tehonsa, sillä vantaalaisten Yumo Luo kellisti niin Paten kuin Iivarinkin. Pelissä. Pieni jossittelu saatiin aikaiseksi kun Petter hävisi äärimmäisen niukasti viidennen jatkoilla Julius Muinoselle, mutta avasi divarivoittotilinsä mukavasti Riku Anttilan päänahalla.
Sarjataulukko ensimmäisten osaturnausten (3 kierrosta) jälkeen on seuraava:
KuPTS:in pelaajien henkilökohtaiset ottelusuhteet ensimmäisen turnauksen jälkeen: Patrik Rissanen 8 ottelua: 4 voittoa / 4 tappiota, Iivari Hartikainen 6: 3 / 3, Petter Punnonen 4: 1 / 3 ja Aleksi Hyttinen 4: 1 / 3. Turnauksesta on järjestäneen seuran OPT-86:n ansiosta nähtävissä myös videokuvaa OPT-86:n YouTube-kanavalla. Ainakin ottelumme oululaisia vastaan näkyy verrattain hyvin. Videoon suora linkki löytyy *TÄSTÄ* Seuraava osaturnaus pelataan 15.10.2016 Helsingissä Ruskeasuolla. Tuolloin KuPTS:lla on vastassa MBF 2, PT Espoo 3 sekä Wega 3. |