I-divisioonan 2. osaturnaus pelattu.
15.10.2016
Kuopion Pöytätennisseuran edustusjoukkue pelasi I-divisioonan toisen osaturnauksen tänään Helsingin Ruskeasuolla. Saaliiksi kolmesta joukkueottelusta tuli neljä pistettä, jota voi pitää tyydyttävänä tuloksena. Kaikki kolme ottelua päättyivät 4-3 tulokseen. Harmi vain, että kahdessa niistä kuopiolaissarakkeessa oli tuo kolmonen. Kuopiolaiset joutuivat antamaan hieman ennakkoon tasoitusta, sillä joukkueen kakkospelaaja Aleksi Hyttinen jäi huilaamaan flunssaisena. Onneksi ringissä on laajuutta! 4. kierros: PT Espoo 3 - KuPTS: 4-3 Helsingin osaturnauksen ensimmäisessä ottelussa pöydän toiselle puolelle asettui espoolainen "muukalaislegioona." Tiukkojen käänteiden jälkeen jouduttiin tyytymään yhteen sarjapisteeseen kun espoolaispari Tikhomirov/Debazac väänsivät viidennessä erässä voiton nelinpelissä Iivarista ja Patrikista. Voitot ottelussa menivät varsin ristiin: Pate hävisi hieman yllättäen neljässä erässä Sebastian Mackaylle, kun taas Petter nujersi saman kaverin. Kuptsilaisille lisäksi voitot Vladimir Tikhomirovista Jyrin ja Paten toimesta.
5. kierros: KuPTS - MBF 2: 4-3 Osaturnauksen ainoa voitto tuli toisessa ottelussa helsinkiläisen MBF:n kakkosjoukkuetta vastaan. Myös tällä kertaa koettiin korpeava pistemenetys, sillä ottelun päättäneessä nelinpelissä ote kirposi täydestä potista viidennen erän pitkän jatkopalloilun jälkeen. Tässä ottelussa Patrik hoiti voiton molemmista kaksinpeleistään. Sen sijaan meilahtelaisten joka paikkaan yltävä Matti Kurvinen rouhi kolmen suoran voiton niin Petteristä kuin Jyristäkin. Vanhan kaavan mukaan tästä olisi tullut 6-4 voitto kun MBF:n kakkos- ja kolmosmiehet Putte Grefberg ja Thomas Hallbäck jätettiin ilman kaksinpelivoittoja. Jos ja jos...
6. kierros: KuPTS - Wega 3: 3-4 Toisen osaturnauksen päätti ottelu toisen helsinkiläisseuran, Wegan, kolmosjoukkuetta vastaan. Wegan kokoonpanossa pelaa kaksi nuorempaa kykyä, Anton Mäkinen ja Toni Pitkänen sekä meidän "oma koiramme" Jani Kokkonen. Eikä se oma koira jättänyt tälläkään kertaa purematta, vaikka Pate sentään Janin ensimmäisessä ottelussa sai tiukassa viisieräisessä päihitettyä. Muutoin ottelu pyörähti harmittavasti Wegalle kun Mäkisen pallovarmuus oli myrkkyä niin Jyrille kuin Petterillekin. Eikä kahta ilman kolmatta: nelinpelissä luovutettiin vielä toinen sarjapiste pois. Tässä nelurissa Pate ja Jyri olivat parina. Ehkäpä neluria pitäisi jälleen ottaa Luolassa treeniohjelmistoon, sillä kolme pistettä valui jälleen plakkarista näiden tappioiden vuoksi.
Sarjataulukko näyttää 2/6 osaturnauksen jälkeen seuraavalta:
Kuptsilaisten henkilökohtaiset ottelusuhteet 2/6 osaturnauksen jälkeen: Patrik Rissanen 12 ottelua: 8 voittoa / 4 tappiota, Iivari Hartikainen 4: 2 / 2, Petter Punnonen 10: 4 / 6, Jyri Pulkkinen 6: 2 / 4, Aleksi Hyttinen 4: 1 / 3. Seuraava osaturnaus pelataan 13.11.2016 myös Helsingissä.
Huom! KuPTS:in otteluista on tulossa ensi viikon aikana videomateriaalia seuran YouTube-kanavalle. |