Patrik Rissanen pelasi jälleen mitaleille - nyt Oulussa!

21.11.2016

Patrik "Pate" Rissanen jatkoi syyskauden mallikkaita esityksiään Oulun "Polarline-GP"-kilpailuissa. Pate iski hopealle M2250-luokassa.

Loppuottelussa kulta jäi äärimmäisen pienestä kiinni, sillä OPT-86:n nuori Pedram Moradabbasi otti luokkavoiton 3-2 erin (16,-10,-8,9,10). Finaalitaipaleella kaatui kuitenkin rutinoituneet OPT-86:n Mika Sorvisto ja Tomas Slesar, jotka aina voidaan laskea hyvien voittojen sarakkeeseen.

Miesten pääluokankin (MK-GP) puolella Pate aloitti alkulohkossa vahvasti. Ennakkoon oli laskettu, että etenkin isäntäseuran mestaruussarjapelaaja Tuomas Perkkiö voisi aiheuttaa päänvaivoja, mutta eipä aiheuttanut. 3-1 voitto hänestä ja kun muutkin ottelut toivat voitot, oli Rissanen lohkoykkösenä jatkokaaviossa. Ajatus oli haastaa lajilegenda Pasi Valasti puolivälierissä, mutta sinne asti ei tällä kertaa päästy kun kerran jo kammettu Slesar rouhi yllätysrevanssin 3-1 erin ja päätti Paten kisaurakan pääluokan puolella.

Kuopiolaisia oli tällä kertaa OPT-86:n 30-vuotisjuhlakisoissa mukana ainoastaan kolme pelaajaa kun Petter Punnonen joutui jäämään flunssaisena kotiin. Rissanen Senior, Pertti, osallistui myös kaksinpelin pääluokkaan, mutta kyyti oli kylmää. Kolme ottelua, kolme suoraa tappiota.

Terho Hiltunen puolestaan jämähti poolinsa ykkössiidauksesta huolimatta niukasti kolmanneksi ja ulos jatkokaaviosta kahdella voitolla ja kahdella tappiolla. Parempaa ei ollut menestys myöskään kovassa seurassa VET-50-luokassa, jossa käteen jäi ainoastaan yksi erävoitto kolmessa ottelussa ja jälleen ah, niin ihanaa kisakokemusta!

50-vuotias Kuopion Pöytätennisseura onnittelee Oulun kolmekymppistä kumppaniaan ja toivottaa menestyksekkäitä vuosia myös tulevaisuuteen!