KuPTS:in joukkueet sarjatulessa viikonloppuna.
16.2.2018
Kuopion Pöytätennisseuran edustus- ja kakkosjoukkue pelaavat jälleen sarjaturnauksia tulevana viikonloppuna. Ykkösjoukkueeemme matkaa totutusti Helsingin Ruskeasuolle ja kakkosjoukkue suuntaa Oulun Rajakylään. Ykkösjoukkueellamme on kova tehtävä edessään yrittäessään lisätä pisteitä 1-divisioonan sarjataulukossa, mutta helppoa se ei tälläkään kertaa tule olemaan. Vastaan asettuvat sarjan piikkipaikalla keikkuva Turun TuKa, sarjakolmonen PT Espoo 2 ja viimeksi peräti 0-5 lukemin kuopiolaisia kylvettänyt Lahden LPTS. Hyvä uutinen on Jouni Nousiaisen toipuminen lähes parhaaseen pelikuntoonsa selkävaivojen jäljiltä. Tsemppiä pojille stadiin! Kakkosjoukkueemme saa lähteä varsin paineettomasti Oulun turnaukseen, sillä joukkueen virallinen tavoite, paikka 2-divisioonan ylempään loppusarjaan saavutettiin jo aiemmin kaudella. Tästä huolimatta joukkueemme lähtee hyvin treenanneena ja intoa täynnä taistelemaan pisteistä ja nostamaan sarjasijoitustaan. Iivari Hartikainen on potenut flunssaa, mutta kyennee pelaamaan lauantaina. Pöytätennisseura kohtaa Jyväskylän JysRyn, Oulun OPT-86 3:n sekä tamperelaisen PT 75 2:n. Tsempit myös kakkosporukallemme Ouluun! |