Kuopiolaisilla vaisu reissu Oulun 1-divisioonaturnaukseen
6.10.2020
Varamiehiset joukkueemme joutuivat tyytymään laihoihin pistesaaliisiin 1-divisioonan toisessa osaturnauksessa. Oulun uudessa pöytätennishallissa käyty turnaus tuotti kakkosjoukkueellemme kolmesta ottelusta yhden pisteen ykkösjoukkueemme saldon jäädessä puhtaaseen kojoon. Hieman joutuivat molemmat joukkueemme tinkimään parhaasta kokoonpanostaan, sillä Aleksi Hyttinen ei matkustanut Ouluun ja kakkosjoukkueestamme Maxim Nesterov oli osallistumassa samaan aikaan käytäviin BC-SM-kisoihin. Kun vielä Olli-Ville Halonen flunssaantui perjantai-iltana ja joutui jäämään kotipotilaaksi, oli Iivari Hartikaisella ja Miko Haaralalla hankala urakka tiedossa. 4. kierros: KuPTS - PT 75 2: 1-5 Tampereen PT 75:n kakkosjoukkue ei antanut meikäläisten yllättää. Ainoan voiton otti Jyri Pulkkinen Tommi Sidoroffia vastaan. Pisteelle pääsy tyssäsi Petter Punnosen äärimmäisen niukkaan jatkopallotappioon Sidoroffille.
KuPTS 2 - PT Helsinki 2: 0-5 Mikoa ja Iivaria taisi häiritä sivupöytien ja valaistuksen taso vähintään yhtä paljon kuin oman pelinkin. Ei lähtenyt kone käyntiin kuin stadilaisilla ja ensimmäinen kierros oli myös kakkosemme osalta valitettavan nopeasti ohi.
5. kierros: Wega - KuPTS: 5-2 Tässäkin ottelussa pojillamme selkeästi mahdollisuudet ansaita enemmän, mutta kun ei niin ei. Iki-ikävä Matti Kurvinen leipoi niin Jyrin kuin Petenkin viidennessä. Jyrin hieno voitto Manu Karjalaisesta jäi turhan kosmeettiseksi.
OPT-86 2 - KuPTS 2: 5-1 Kakkosjengimme toinen ottelu sujui myös mollivoittoisesti. Miko taipui lopulta viidennessä Tomas Slesarille, vaikka peli oli hyvin näppylähanskassa. Iivarin ja Pekka Ågrenin välillä ei tällä kertaa nähty totuttua spektaakkelia. Lopulta ainoa kavennus tuli Mikon voitettua Henri Kujala.
6. kierros: PT Espoo 3 - KuPTS: 4-2 Tämäkin ottelu espoolaisia oli laskettu "pistepeliksi" mutta saadaankin kategorioida pikemmin "römppeli"-kansioon. Jyri otti kapteenina kaksi voittoa ja Pete taipui viidennessä Kuopiossa aiemmin asustaneelle Akeem Adewolelle. Sellaista.
KuPTS 2 - Wega: 3-4 "Lopussa saatiin piste." Iivari heräsi viimeisessä ottelussa henkiin ja voitti Kurva Kurvisen sekä Teemu Johanssonin, joka joutui vippaamaan jalkavaivaisena pyyhkeen kehään. Miko väänsi parhaansa mukaan, mutta joutui taipumaan Manulle sekä Kurvalle. Nelurissa kuitenkin parimme pelasi mallikkaasti ja pitkästä aikaa dubbelivoitto meikäläisille.
Sarjataulukko (2/6):
Seuraava turnaus pelataan 21.11 Koskella. |