I-divisioonan 3. osaturnaus pelattu Koskella
24.11.2020
Kuopion Pöytätennisseuran joukkueet pelasivat 1-divisioonan kolmannen osaturnauksen lauantaina Koskella. Etenkin kakkosjoukkueelle turnaus toi selvää kohennusta pistesaldoon. Kakkosjoukkue oli ensimmäistä kertaa kaudella peleissä oletetulla parhaalla kokoonpanollaan kun sekä Iivari Hartikainen, Olli-Ville Halonen että Miko Haarala pelasivat yhtä aikaa. Ykkösjoukkueesta kotiin jäi varamieheksi Jouni Nousiainen ja kakkosesta Maxim Nesterov. Reissuun lähdettiin jo perjantaina ja yövyttiin Tampereella. Suur-Stadin osasto Petter ja Aleksi toki etelästä käsin. Huonounisuus taisi vaivata Tampereella yöpyneitä kuopiolaisia, sillä olo ei lauantaiaamuna ollut se kaikkein virkein. Kohti suurta tuntematonta, eli Koskea... 7. kierros: TuKa - KuPTS: 4-3 Ykkösjoukkueemme ylsi tyydyttävään lopputulokseen turnauksen ensimmäisessä ottelussa sarjaa ylivoimaisesti johtavaa Turun Kaikua vastaan. Toistaiseksi kaikki henkilökohtaiset ottelunsa puhtaalla voittosaldolla selvittänyt Joni Aaltonen oli totutun ikävä vastustaja ja Jyrille ja Petelle lohkesi vain yksi erävoitto. Tiukkoja pelejä oli liuta ja ilahduttavasti pari viisieräistä pompahti myös savolaisten puoliskolle kun Jyri voitti kovan mimmin Marina Donnerin ratkaisevan jatkoilla ja Pete rouhi mahtavasti tiettävästi kaikki standardispinnit palauttavan Christian Mattssonin. Kierretoimistosta oli lähetetty varoitusviesti Chrisselle Peten parantuneesta pyyhkärisyötöstä, mutta liekö vallinnut myrsky vaikuttanut viestin perille tuloon kun palautukset jäi verkkoon. Donner ja uusnyyssö Juha Äänismaa voittivat Allun, mutta kavennuspiste tuli lopulta Jyrin ja Allun nelurivoitolla Aaltosesta ja Donnerista.
PT 75 2 - KuPTS 2: 4-3 Myös kakkosjoukkueemme ylsi yhteen pisteeseen ensimmäisessä ottelussaan Tampereen PT 75:n kakkosjoukkuetta vastaan. "Enemmänkin olisi ollut tarjolla" voidaan todeta jälleen kerran. Ole aloitti tsemppaamalla hyvän voiton Jarno Virtasesta. Tampereen riveihin siirtynyt Veeti Valasti ylläti kypsällä pelillään voittamalla niin Iivarin kuin myöhemmin Mikonkin. Mikolla taisi olla vaikeuksia nollata Valasti-peliin hävittyään katkerasti Antti Jokiselle vaikka oli 2-1 erä- ja 9-5 pistejohto neljännessä erässä. Iivari hyydytti Virtasen mutta Jokisen voittaessa Olen, oli pisteeseen yltääkseen voitettava nelinpeli. Alkuun oli Mikon tarkoitus pelata, mutta Jokista vastaan alkaneet jalkakrampit alkoivat voimistua ja Ole hyppäsi laariin alkulämmittelyn jälkeen. Hyvä näin, voisi todeta kun pojat kemmauttivat Veetin ja Jarnon ja varmistivat pisteen.
8. kierros: LPTS - KuPTS: 4-3 Ykkösjoukkue taipui myös toisessa ottelussaan yhden pisteen tappioon. Lahden kaimaseura on pelannut tasaisen hyvää kautta Mikkelissä pingisoppinsa saaneen Sami Hattusen johdolla. Tässä ja seuraavassa pelissäänkin Hattunen merkkautti 2+1 voittosaldon joten melkoinen kuopiolaisten kammo pitkän huiskea vasuri on. Tähän kun vielä lisättiin toisen kovan mimmin, Jannika Oksasen voitto Allusta alkoi lukemat hahmottua. Nelurissa Leksa Kivelä on - tietysti - tuplasti enemmän kuin kaksinpelissä nöyrästi palloja laarin perältä hakeva orimattilan lyhytkarvainen noutaja.
PT Espoo 3 - KuPTS 2: 1-5 Kakkosjoukkueemme saavutti makoisan kolmen pisteen voiton toisessa ottelussaan Espoon kolmosta vastaan. Hivenen varamiehinen Espoo jäi pahasti jalkoihin kun Iivari ja Ole voittivat kohtalaisen helposti varamiehenä joukkueessa pelanneen Guanglang Xun ja Ole ja Miko lisäksi Tero Tammisen. Espoolaisten ainoa merkintä voittosarakkeeseen tuli Meelis Kärnerin voitettua Mikon.
9. kierros: KuPTS - PT Helsinki: 3-4 3 x 3-4 = 3 pistettä. Tämä matemaattinen yhtälö piti kutinsa myös ykkösjoukkueemme viimeisessä ottelussa kun helsinkiläiset olivat yhden piirun etevämpiä. Joensuun ajoilta tutuksi tullut Vladimir Tikhomirov rouhi rystypelillään voitot niin Jyristä kuin Petestäkin. Allulla ei ollut lyönnit ihan jiirissä ja tappiot Mika Rauvolalle ja Toni Pitkäselle. Dubbeli kulki myös Jyrillä ja Petellä ja kavennuspojo lopulta viiden erän mätkinnän päätteeksi.
KuPTS 2 - LPTS: 3-4 Pistepussiin napsahti yksi marja lisää myös viimeisessä pelistä, vaikka Hattunen piinasi myös kakkosjoukkuettamme. Lahtelaiset vaihtoivat Leksan Risto Pitkäseen, joka pelasikin taktisesti mainion pelin Mikoa vastaan saaden tämän tuskastumaan otteisiinsa. Tärkeä voitto kuitenkin viidennessä kun Ole kyykkäsi Jannikaa vastaan viisieräisessään. Iivarille helponlainen voitto "Mästöstä" ja myös Jannika O:sta joka osaa pelata vastustajalle ilmeisen ikävää peliä. Nelurissa tappio, koska Lex Dubbel.
Sarjataulukko (3/6):
TuKa selkeästi kurkottaa mestaruussarjaan. Myös PT 75, Wega ja LPTS varsin turvallisesti sijoittuneina. Sen sijaan taulukon puolivälistä jumbosijalle (jossa toistaiseksi KuPTS 2) tiukempaa ja piste-erot pieniä. Seuraava turnaus pelataankin Kuopiossa 23.1.2021 mikäli korona suo. |