Kuopioon mitali juniorien SM-kisoista!

23.5.2023


Kuopion Pöytätennisseura palasi pitkän tauon jälkeen mitalikantaan myös junioripuolella Suomen mestaruuskisoissa. Oulussa pelatuissa 18-vuotiaiden ja nappulaliigan SM-kisoissa joukkuekisapronssille pelasivat Konsta Leppänen ja Niko Hämäläinen.

Konsta ja Niko aloittivat vahvasti jo alkupoolissa voittamalla A-poolin. Kuopiolaiskaksikko hoiteli joukkuevoiton niin järjestäjäseura OPT-86 3:n, PT Jyväskylän 2:n kuin lohkoykköseksi arvioidun Ylivieskan YPTS:n joukkueista. Kahta ensin mainittua joukkuetta vastaan lukemat olivat suorat 3-0, mutta Ylivieskan Pyry Sivén rouhi molemmista pojistamme kaksinpelivoiton, mutta nelinpelissä oikeastaan ratkesi otteluvoitto Konsta/Niko-kaksikon ollessa parempia 1-3 erin ja lisäksi kummankin voittaessa Ylivieskan kakkospelaaja Tuukka Raudaskosken. 

Seurallamme osallistui myös kakkosjoukkue kisoihin. Elmeri Räsänen ja Samu Karjalainen onnistuivat voittamaan yhden kolmesta alkupoolin joukkueottelustaan sijoittuen kolmansiksi. Valitettavasti tämä ei riittänyt jatkopaikkaan. Otteluvoitossa PTS Sherwoodia vastaan Elmeri hoiti kaksi kaksinpelivoittoa ja Samun kanssa tuli myös nelurissa paremmuus. 

Puolivälierässä Konstalla ja Nikolla tuli tiukka vääntö Haukiputaan Heiton kanssa. Tässäkin ottelussa tasaisempi kaksikko oli savolaisten vahvuus, sillä vaikka Otso Vahtola voitti molemmat pojistamme, tuli vastaavasti kummallekin voitto Joel Helistenistä ja ratkaisu nelinpelissä 3-0 erin (joka toki pelattiin kolmantena otteluna eikä viimeisenä). Näin joukkuepronssi oli varmistettu! 

Välieräottelussa Vantaan TIP-70 vastaan ei ollut paukkuja mitalinkirkastamiseen. Ikäluokan ykkösnimiin kuuluva Jimi Koivumäki ja Niko Lehtosaari voittivat ottelun 3-0 lukemin. 

Kakkosjoukkueemme sai vielä sijoitusottelussa pelikokemusta ottelussa YPTS:ää vastaan. Elmeri otti 3-0 voiton Tuukka Raudaskoskesta, mutta Pyry Siven oli kumpaakin kuopiolaista kovempi myös tällä kertaa. Lisäksi neluri vastustajille. 

Sunnuntaina vuorossa oli kaksinpeliluokat. Pojista alkulohkoistaan pääkaavioon selvisivät Konsta (lohkoykkösenä), Niko ja Elmeri (kakkosina). Samukin onnistui hienosti ottamaan yhden voiton kolmesta ottelustaan ja kun vielä on vuosia aikaa osallistua nappulaluokkaan, saattaapi tulos olla verrattain kovempaa jo ensi vuonna! 

Jatkokaavio oli kuitenkin junnuillemme tyly. Kaikkien matka tyssäsi ensimmäiseen jatko-otteluun. Elmeri putosi PT Jyväskylän Olavi Moilaselle, Konsta Otso Vahtolalle (Heitto) ja Niko OPT-86:n Eetu Mäkelälle. 

Kuitenkin mitali tuliaisina ja roppakaupalla kokemusta ja käsitystä missä maamme junnukärjessä mennään. Kiitokset myös Kuljun Juhalle joka kuski/valmennus-roolissaan oli jälleen suurena apuna!