Juniorikolmikkomme osallistui joukkueiden SM-kilpailuun
26.11.2024
Juniorikolmikkomme Niko Hämäläinen, Elmeri Räsänen ja Konsta Leppänen osallistuivat joukkueiden ja A-luokkien Suomen mestaruuskilpailuihin viime viikonloppuna. Helsingissä pelatuissa kilpailuissa taso oli vielä toistaiseksi pojille varsin kova, mutta muutamia mukavia onnistumisia silti saatiin. Joukkuekilpailussa PT Espoo ja MBF olivat joukkuettamme parempia suoraan 3-0, mutta PT Jyväskylää vastaan Konsta onnistui voittamaan Olavi Moilasen ja muutenkin erävoittoja tuli myös tappioon päättyneissä otteluissa. 3-1 kuitenkin jyväskyläläisille ja KuPTSin tie tyssäsi tämän myötä alkulohkoon. Kaksinpelissä Niko Hämäläinen onnistui ainoana kolmikosta pääsemään jatkoon. Oulun Teemu Oinas oli vahvempi, mutta jatkopaikan varmistus tuli hyvällä voitolla PT Espoon Tero Tammisesta suoraan 3-0 erin. Jalkavaivaiselle Elmerille eikä Konstalle voittoja omissa pooleissaan. Jatkokaaviossa Niko putosi ensimmäisessä ottelussa hienon taistelun jälkeen lopulta pronssille yltänyttä TIP-70:n Jussi Mäkelää vastaan, mutta 2-1 eräjohto suli lopulta 2-3 tappioksi. Kaksinpelin mestaruuden muuten voitti Tikkurilan 13-vuotias Jimi Koivumäki. Nelinpelissä Elmeri ja Konsta jäivät parina alkupelien myötä ulos jatkosta, mutta Niko yhdessä Wegan Vesa Lapin kanssa etenivät jatkokaavioon. Juhana Tuuttila (PT Jyväskylä) ja Huy Dinh Chau (PT Espoo) hyydyttivät kuitenkin mitalitoiveet 3-1 erälukemin. Tarkemmat tulokset löydät SPTL:n sivuilta |