KuPTS saalisti kaksi sarjapistettä I-divisioonassa
2.12.2024
Kuopion Pöytätennisseuran edustusjoukkue oli jälleen tositoimissa lauantaina kauden kolmannessa I-divisioonan osaturnauksessa. Helsingissä Smahsin isännöimässä turnauksessa kolme sarjaottelua tuotti kuopiolaisille kaksi lisäpistettä. Varsin mielenkiintoisessa pelipaikassa Smash Centerissä tenniskentillä pelattu turnaus ei kuopiolaisittain ollut mikään jättipotti vaikka ainoastaan ottelu isäntäseura Smashia vastaan päättyi selkeään tappioon. Ottelut sekä vantaalaista TIP-70 2:a että helsinkiläistä Wegaa tuottivat vain pisteen / ottelu kun viimeisinä käydyt nelinpelit päätyivät vastustajien voittoon. 7. kierros: KuPTS - TIP-70 2: 3-4
Tuore A-luokan Suomen mestari, 13-vuotias Jimi Koivumäki osoitti nopean kehityksensä olevan huimaa. Niin Ole kuin Jounikin joutuivat taipumaan suoraan kolmessa erässä Koivumäelle, joka oli voittamassa Robi Toomingin kanssa myös nelinpeliä. Toomingille myös voitto Iivarista. Kuopiolaisvoitot Jounille ja Iivarille Jussi Mäkelästä ja Olelle Toomingista.
8. kierros: Smash - KuPTS: 5-1
Tästä ei kauheasti kerrottavaa. Smash iski laajalla rintamalla, jonka pystyi ainoastaan Iivari murtamaan niukalla voitolla Anton Mäkisestä. Ole kiusasi Mika Rauvolaa viidennen loppuhetkille, mutta ihan ei riittänyt. 9. kierros: KuPTS - Wega: 3-4
Kaikille kuopiolaiskolmikosta kaksinpelit 1-1. Manu Karjalainen vieraista jälleen ikävän vahva ottamalla tupla singelivoitot ja nelurin Tuomas Karkamon kanssa.
Puolet sarjasta pelattu. Sarjataulukko:
Jyväskylä ja Smash ovat karkuteillä sarjan kärjessä, mutta loput joukkueet kuuden pisteen sisällä. Henkilökohtaiset ottelusuhteet: Iivari Hartikainen 19 ottelua: 12 voittoa / 7 tappiota, Jouni Nousiainen 17: 8 / 9, Olli-Ville Halonen 15: 5 / 10, Max Tuoma 2: 0 / 2.
Sarja jatkuu 25.1.2025 |